Diplomityöurakka sai unohtumattoman päätöksen

21.10.2014

Aalto Service Factory palkitsi Krista Palmun parhaasta palvelualan lopputyöstä, ja IBM kutsui hänet palkintomatkalle Prahaan.

Krista Palmu and Mikko Heiskala Aalto University.jpgPalkinto parhaasta Aalto-yliopistossa tehdystä palveluaiheisesta lopputyöstä myönnettiin nyt neljännen kerran.  Palkintoperusteita olivat työn yleinen laatu, tieteellinen ja käytännöllinen merkittävyys ja Aallon arvojen heijastaminen.

”Työni vahvuus on erityisesti sen poikkitieteellisessä lähestymistavassa”, Palmu itse kuvailee palvelumuotoiluun paneutunutta työtään,jonka hän teki kansainvälisessä Service Design and Engineering -maisteriohjelmassa Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan laitoksella.

”Krista Palmu on erinomainen esimerkki Aallon ja koko palvelualan monitieteisyydestä ensimmäisenä SDE-ohjelmasta valmistuneena, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perusopintonsa suorittaneena opiskelijana. Monitieteinen ote on selkeästi läsnä myös hänen diplomityössään”, Aalto Service Factoryn Mikko Heiskala kiittelee.

Aalto Service Factory on tehnyt palkinnon kanssa yhteistyötä IBM:n kanssa. Yritys on luovuttanut palkinnon saajalle oman Best Student Recognition -kunniakirjansa sekä tarjonnut voittajalle matkan eri puolilla Eurooppaa järjestettyihin IBM European Best Student Recognition -tapahtumiin. IBM:n yliopisto- ja yhteiskuntasuhteista vastaava Jyrki Koskinen pitää lahjakkaiden opiskelijoiden tukemista ja palvelujen merkityksen ymmärtämistä tärkeänä asiana.

”Maailma on menossa kohti palveluja - yli 70 prosenttia suomalaisista on palvelusektorien ammateissa.  Palveluajattelu on keskeinen yrityksen kilpailuedun kehittämisessä ja kansallisen hyvinvoinnin rakentamisessa – myös muilla kuin palvelusektorilla.  Palveluajattelu ja lisäarvo ovat keskiössä, oli kyse sitten maataloudesta ja ruuasta tai teollisuuden tuotteista palvelualustoina tai julkisesta sektorista ja vaikkapa terveydenhoidosta”, hän selittää

Ystäviä ympäri Eurooppaa

Tänä vuonna IBM European Best Student Recognition järjestettiin Prahassa. Kolmepäiväinen tapahtuma sisälsi kanssakäymistä ja illallisia eri alojen asiantuntijoiden kanssa, paikallisen IBM:n esittelyn työpaja-työskentelyineen, aarrejahdin Prahan kaupungissa sekä inspiroivaa ideointia ja innovointia työryhmissä. Luennot ja puheenvuorot keskittyivät pilvi- ja mobiilipalveluiden mahdollisuuksiin sekä analytiikan ja sosiaalisen median hyödyntämiseen liiketoiminnassa.

”Matkan arvokkain anti oli uusien, samanhenkisten ihmisten ja oman alan asiantuntijoiden tapaaminen kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Matkalta jäi tietojen ja taitojen lisäksi ystäviä ympäri Eurooppaa”, Krista iloitsee.

Lue lisää Krista Palmun palkintomatkasta ja itse palkinnosta Aalto Service Factoryn blogista täältä.

 

Kuva: Håkan Mitts